Viinimatka Argentiina & Chile
Lähde ainutlaatuiselle matkalle kokemaan Argentiinan ja Chilen upeimmat viinialueet! Andien molemmin puolin sijaitsevien maiden henkeäsalpaavat maisemat lumihuippuisine vuorineen, vehreine laaksoineen ja vuolaine virtoineen on elämys. Matkalla tutustutaan myös eläväiseen ja värikkääseen tangokaupunkiin Buenos Airesiin ja Chilessä Santiago de Chileen sekä Santa Cruziin.
Matkalla keskitytään etenkin Mendozan , Colchaguan laakson ja Santa Cruzin alueen viineihin ja ne yhdessä herkullisten ruokailuhetkien kanssa luovat matkasta ikimuistoisen. Andien ylitys Mendozasta Santiago de Chileen on unohtumaton spektaakkeli, jonka varmasti muistaa jokainen loppuelämänsä.
Argentiina viinimaana
Argentiina on tunnettu ympäri maailman laadukkaista viineistään ja se on yksi Etelä-Amerikan johtavista viinintuottajamaista. Viinintuotanto Argentiinassa juontaa juurensa espanjalaisten siirtomaahallinnon aikaan, ja viininviljelyä on harjoitettu siellä jo yli 400 vuoden ajan.
Argentiinan viinitarhat sijaitsevat pääasiassa Andien läheisyydessä Mendozan alueella, joka on maan tärkein viinintuotantoalue. Mendoza tunnetaan erityisesti Malbec-rypälelajikkeesta, josta Argentiinan viinit ovat saavuttaneet kansainvälistä mainetta. Malbec-viinit ovat täyteläisiä, mausteisia ja tummia punaviinejä, jotka sopivat hyvin monien ruokalajien, kuten pihvien, kanssa.
Lisäksi Argentiinassa viljellään muita rypälelajikkeita, kuten Cabernet Sauvignonia, Syrahia, Merlot’ta, Chardonnayta ja Sauvignon Blancia. Jokaisella alueella on omat erityispiirteensä, kuten korkeus, ilmasto ja maaperä, jotka vaikuttavat viinien makuun ja tyyliin.
Argentiinan viinintuottajat ovat panostaneet viinin laadun jatkuvaan parantamiseen ja viinien valmistusmenetelmiin. Maassa on myös investoitu viiniturismiin, ja monet viinitilat tarjoavat vierailijoille viininmaisteluita, kierroksia viinitarhoilla sekä mahdollisuuden oppia lisää viininvalmistusprosessista.
Argentiina on vakiinnuttanut asemansa arvostettuna viinimaana maailmanmarkkinoilla, ja sen viinejä nautitaan ympäri maailmaa. Argentiinalaiset viinit ovat tunnettuja laadustaan, runsaasta mausta ja kohtuullisesta hintatasostaan.
Chile viinimaana
Chile on toinen Etelä-Amerikan merkittävistä viinintuottajamaista ja se nauttii kansainvälistä mainetta korkealaatuisten viiniensä ansiosta. Maan viinintuotanto juontaa juurensa espanjalaisten siirtomaahallinnon aikaan, ja viininviljely on ollut osa Chilen historiaa jo yli 500 vuoden ajan.
Chilen viininviljelyalueet sijaitsevat pitkän ja kapean maan pituussuunnassa, joka ulottuu Andien vuoriston ja Tyynenmeren väliselle alueelle. Tämä geologinen ja ilmasto-olosuhteiden monimuotoisuus tarjoaa erinomaiset edellytykset monenlaisille rypälelajikkeille.
Chile tunnetaan erityisesti laadukkaista punaviineistään. Cabernet Sauvignon on maan suosituin rypälelajike ja se menestyy erinomaisesti Chilen ilmasto-olosuhteissa. Muita suosittuja punaisia rypälelajikkeita ovat Carmenère, Merlot, Syrah ja Pinot Noir. Carmenère on erityisen mielenkiintoinen, koska se pitkään luultiin kadonneeksi Bordeaux’n alueella, kunnes se löydettiin uudelleen Chilen viinitarhoilta.
Chile tuottaa myös monipuolisesti valkoviinejä, kuten Chardonnay, Sauvignon Blanc ja Riesling. Näitä rypälelajikkeita viljellään eri alueilla ympäri maata.
Chilen viinintuottajat ovat tehneet merkittäviä investointeja viininviljelyn tekniikoihin ja laadunvalvontaan. Maan viinialalla on panostettu kestävään viljelyyn ja ympäristöystävällisiin menetelmiin. Chilen viinialueilla on myös kehittynyt vahva viiniturismi, joka houkuttelee vierailijoita ympäri maailmaa tutustumaan viinitarhoihin, osallistumaan viininmaisteluihin ja oppimaan viininvalmistuksen saloja.
Chilen viinintuotannon laatu, innovaatio ja ainutlaatuiset luonnonolosuhteet ovat tehneet maasta merkittävän toimijan kansainvälisillä viinimarkkinoilla. Chilen viinit ovat tunnettuja puhtaudestaan, raikkaudestaan ja tasapainoisuudestaan, ja niitä arvostetaan ympäri maailmaa.
Esimerkki ohjelma
PÄIVÄ 1. PERJANTAI
Lento Helsingistä Buenos Airesiin.
PÄIVÄ 2. LAUANTAI
Saapuminen seuraavana aamuna Buenos Airesiin. Kuljetus lentokentältä aamiaiselle tunnelmalliseen Ninina aamiaisravintolaan, jonka jälkeen on kaupunkikierros.
Tervetulolounas paikallis ravintola Lo de Jesús ravintolassa maistellen Argentiinan erikoisuuksia hyvien viinien siivittäminä.
Lounaan jälkeen siirtyminen Hotel Casa Sur- hotelliin, jossa vapaata aikaa iltapäivällä levätä tai lähteä katsomaan Buenos Airesin nähtävyyksiä.
Buenos Aires
Buenos Aires on Argentiinan pääkaupunki ja maan suurin kaupunki. Se sijaitsee Itä-Argentiinassa, Rio de la Plata -joen suistossa, ja sen väkiluku on noin kolme miljoonaa asukasta. Buenos Aires on tunnettu vilkkaasta kulttuurielämästään, tanssistaan, arkkitehtuuristaan ja ruokakulttuuristaan.
Kaupunki tarjoaa monipuolisen sekoituksen vanhaa ja modernia arkkitehtuuria. Sen keskustassa voi ihailla eurooppalaistyylisiä rakennuksia, kuten Casa Rosada (presidentin palatsi), Obelisco-monumentti ja Teatro Colón -oopperatalo. Kaupungissa on myös useita kauniita puistoja ja aukioita, kuten Plaza de Mayo ja Puerto Madero -satama-alue.
Ruokakulttuuri on tärkeä osa Buenos Airesin identiteettiä. Kaupunki tarjoaa laajan valikoiman ravintoloita ja kahviloita, joissa voi maistella paikallisia herkkuja, kuten asadoa (argentiinalainen grilliateria), empanadoja (täytettyjä pasteijoita) ja medialunas (makeita croissantteja). Lisäksi Buenos Aires on tunnettu maailmankuulusta argentiinalaisesta pihvistään, jota voi nauttia monissa ravintoloissa eri leikkeleitä ja valmistustapoja kokeillen.
Buenos Aires on monipuolinen ja eläväinen kaupunki, jossa yhdistyvät Latinalaisen Amerikan ja eurooppalaisen kulttuurin vaikutteet. Se tarjoaa vierailijoilleen paljon nähtävää, koettavaa ja maisteltavaa.
Vapaa ilta.
PÄIVÄ 3. SUNNUNTAI
Aamiainen hotellilla, jonka jälkeen lähdemme San Telmon tango kaupunginosaan. Kaupunkikierros ja lounas baskiravintola Sagardissa paikallisten viinien kera.
Lounaan jälkeen aikaa San Telmossa.
San Telmo on yksi Buenos Airesin historiallisista kaupunginosista, joka sijaitsee kaupungin eteläosassa. Se on tunnettu viehättävästä ja boheemista ilmapiiristään, ja se houkuttelee paikallisia ja matkailijoita ainutlaatuisella charmillaan.
San Telmo on vanha kaupunginosa, jossa on säilynyt paljon kolonialaista arkkitehtuuria. Kapeat kivikadut, kauniit sisäpihat ja antiikkiset rakennukset luovat nostalgisen tunnelman.
Paluu hotellille.
Illalla viinitasting ja illallinen sekä tango show arvostetussa tangoravintolassa.
PÄIVÄ 4. MAANANTAI
Aamiainen hotellilla. Huoneiden luovutus.
Kuljetus lentoasemalle ja aamulento Buenos Airesista Mendozaan. Mendoza on eläväinen kaupunki Länsi-Argentiinassa, kaupungissa on värikkäitä markkinoita, kuhisevia kahviloita ja loistava yöelämä. Kaupunki on tunnettu viini- ja öljytuotannostaan.
Mendozan ilmasto ja maaperä tarjoavat ihanteelliset olosuhteet viininviljelyyn. Alueella on runsaasti aurinkoa, vähäinen sademäärä ja lauhkeat lämpötilat, mikä edistää rypäleiden kypsymistä ja viinien laadun kehittymistä. Andien vuoriston lähellä virtaava joki tarjoaa myös tärkeän vesivarannon viinitarhojen kasteluun.
Malbec on Mendozan tunnetuin rypälelajike, ja se on alueen viinintuotannon kulmakivi. Muita viljeltyjä lajikkeita ovat muun muassa Cabernet Sauvignon, Merlot, Syrah, Chardonnay ja Sauvignon Blanc. Mendoza tunnetaan erityisesti punaviineistään, mutta alueella tuotetaan myös laadukkaita valkoviinejä ja kuohuviinejä.
Mendozan viinialue koostuu useista ala-alueista, kuten Luján de Cuyo, Maipú, Uco-laakso ja San Rafael. Jokaisella alueella on omat ainutlaatuiset ilmastolliset ja maaperäolosuhteet, jotka vaikuttavat viinien luonteeseen ja ominaispiirteisiin.
Toisella puolella Andeja sijaitsee Chile, jonka olosuhteet viininviljelylle poikkeavat kuitenkin täysin. Tyyneltä valtamereltä puhaltavat tuulet vaikuttavat siihen, että Chilen puolella kasvatetaan valtaosin eri lajikkeita ja tuotetaan erilaisia viinejä kuin Mendozassa Andien itäpuolella.
Aamupäivällä saapuminen Medozaan, josta siirrymme suoraan aamukahville paikalliskahvilaan.
Kuljetus Mendozaan, jossa majoitutaan kaupungin keskustaan tyylikkääseen hotelliin. Matkalaukkujen tiputus hotellille ja lähtö lounaalle tastingille Norton viinitilalle. Tila on perustettu vuonna 1895 ja on pitkän historian aikana vakiinnuttanut asemansa laadukkaiden viinien tuottajana.
Nortonin viinitila sijaitsee Luján de Cuyo -nimisessä alueessa, joka on yksi Mendozan tärkeimmistä viinintuotantoalueista. Tila hyödyntää alueen ainutlaatuisia ilmasto- ja maaperäolosuhteita viinien tuottamisessa. Nortonin viinitarhoilla viljellään erilaisia rypälelajikkeita, kuten Malbec, Cabernet Sauvignon, Merlot ja Chardonnay.
Vierailun jälkeen siirrymme päivän toiseen tastingiin, joka on kuohuviini tastingin Cruzatin viinitilalla. Tila on erikoistunut laadukkaiden samppanjatyylisten kuohuviinien valmistukseen. Cruzat tunnetaan erityisesti perinteisestä menetelmästä, jolla he tuottavat kuohuviinejään, nimeltään Método Tradicional. Bodega Cruzat keskittyy erityisesti Chardonnay- ja Pinot Noir -rypälelajikkeisiin, jotka ovat tunnettuja laadukkaiden samppanjoiden valmistuksessa.
Lounaan jälkeen kaupunkikierros Mendozassa, josta siirtyminen suoraan hotellille. Majoitus Diplomatic Hotellissa.
Vapaa ilta.
PÄIVÄ 6. TIISTAI
Aamiainen hotellilla.
Lähtö päivän ensimmäiselle tilavierailulle El Enemigo tilalle, jossa nautitaan viinitasting. Viinitila sijaitsee Mendozan kaupungin läheisyydessä, ja se hyödyntää alueen ainutlaatuisia ilmasto- ja maaperäolosuhteita viinien tuottamisessa. El Enemigo tuottaa viinejä eri rypälelajikkeista, kuten Malbec, Cabernet Franc, Chardonnay ja Bonarda.
Viiniparitettu lounas Bodega Andeluna tilalla. Lounaan jälkeen vapaata aikaa viinitilalla. Tila sijaitsee Uco-laaksossa, Tunuyánin kaupungin lähellä, ja se on tunnettu laadukkaiden viinien tuottajana.
Bodega Andeluna perustettiin vuonna 2003, ja se hyödyntää alueen optimaalisia ilmasto- ja maaperäolosuhteita viinien viljelyyn. Viinitila omistaa noin 70 hehtaaria viinitarhoja, jotka sijaitsevat noin 1 300 metrin korkeudessa Andien vuoristomaisemissa. Tämä korkea sijainti antaa viineille ainutlaatuisen luonteen ja kompleksisuuden.
Andeluna keskittyy eri rypälelajikkeisiin, kuten Malbec, Cabernet Sauvignon, Merlot, Chardonnay ja Sauvignon Blanc. Viinitilan viinit erottuvat laadukkaasta tuotannostaan ja niissä korostuvat alueen ainutlaatuiset ominaispiirteet.
Vierailun jälkeen matkaamme takaisin hotellille, jossa vapaata aikaa levähtää ja valmistautua illalliseen.
Illallinen hurmaavassa Anna Bistró ravintolassa
PÄIVÄ 7. KESKIVIIKKO
Aamiainen hotellilla. Lähtö Maipun viinialueelle, joka on Argentiinan suurimman viininviljelyalueen Mendozan viininviljelyalue. Historiallinen viinialue Maipu on Mendozan huippulaatuisten, huippuluokaisten, kirkkaiden ja intensiivisten Malbecien, Cabernet Sauvignonien ja Pinot Noirien punaviinien tuottajien koti.
Vierailu ja tasting Achaval Ferrer tilalla. Achaval Ferrer on tunnettu viineistään, joissa yhdistyvät intensiiviset maut, monimutkaisuus ja tasapaino. Viinitila panostaa tinkimättömään laatuun ja tarkkuuteen viininvalmistuksessaan, ja heidän Malbec-viininsä ovat saaneet paljon kansainvälistä tunnustusta.
Päivän toinen vierailu boutique viinitila Duriguttin tilalla, jossa nautitaan tasting ja lounasta. Viinitila hyödyntää modernia viininvalmistustekniikkaa ja perinteistä menetelmää yhdistäen perheen perintöä ja innovaatiota. Durigutti panostaa huolelliseen rypäleiden valintaan ja tarkkaan viininvalmistusprosessiin tuottaakseen laadukkaita ja monipuolisia viinejä.
Iltapäivällä paluu hotellille Mendozaan jossa vapaa iltapäivä.
Argentiina osuuden viimeinen illallinen Trapiche ravintolassa viineineen.
PÄIVÄ 8. TORSTAI
Aamiainen hotellilla.
Aikainen lähtö bussimatkalle Andien yli Santiago de Chileen. Kauniit maisemat tekevät matkasta unohtumattoman. Bussimatka kestää n. 8h riippuen rajan tullimuodollisuuksiin kuluvasta ajasta.
Andit ovat vaikuttava luonnonmuodostelma, joka tarjoaa upeita vuoristoisia maisemia ja monipuolista luontoa. Vuoristoalueella on lukuisia jääkausien muovaamia huippuja, laaksoja, jokia, järviä ja laguuneja. Siellä sijaitsee myös useita aktiivisia tulivuoria. Andit ovat myös tärkeä osa Etelä-Amerikan kulttuuriperintöä. Alueella asuu monia alkuperäiskansoja, kuten inkoja, joiden kulttuuri ja perinteet ovat jättäneet jälkensä vuoristoon. Kevyt lounas matkalla.
Saapuminen Santiago de Chileen ja majoitus tasokkaaseen keskustahotellissa Pullman Santiago El Bosque:en.
Illallinen hotellin lähettyvillä upeassa Don Carlos ravintolassa viineineen.
PÄIVÄ 9. PERJANTAI
Aamiainen hotellilla.
Kaupunkikiertoajelulla näemme keskustan tärkeimmät nähtävyydet ja käymme San Cristobal -kukkulalla katsomassa kaupungin silhuettia. Käymme myös vanhassa kaupungissa Plaza de Armas –aukiolla ja värikkäässä kauppahallissa. Moderniin Santiagoon tutustumme Providencian kaupunginosassa.
Kierroksen päätteeksi vierailemme Santa Ritan viinitilalla, jonka laadukkaat viinit tunnetaan Suomessakin. Nautimme tilalla myös lounasta. Viinitila keskittyy eri rypälelajikkeisiin, kuten Cabernet Sauvignon, Merlot, Carmenere, Syrah, Chardonnay ja Sauvignon Blanc. Santa Rita tunnetaan erityisesti punaviineistään, joissa korostuvat alueen ainutlaatuiset terroir-ominaisuudet.
Santa Rita panostaa viininvalmistuksessa perinteisiin menetelmiin ja korkeaan laatuun. Heidän viininsä ovat tunnettuja monimutkaisuudestaan, tasapainostaan ja pitkästä ikääntymispotentiaalistaan.
Lounaan jälkeen paluu hotellillemme Santiagoon.
Vapaa ilta.
PÄIVÄ 10. LAUANTAI
Aamiainen hotellilla. Uloskirjautuminen hotellista ja lähtö etelään, Colchaguan viinilaaksoon, jonne on matkaa pääkaupungista n. 180 km. Colchaguan laakso on osa laajempaa Rapel-joen viinialuetta.
Colchaguan ilmastolla ja maaperällä on tärkeä rooli alueen viininviljelyssä. Alueella vallitsee välimerellinen ilmasto, joka tarjoaa pitkät ja lämpimät kesät sekä kohtuullisen viileät talvet. Tämä ilmasto, yhdessä alueen maaperän kanssa, luo ihanteelliset olosuhteet rypäleiden kypsymiselle ja viinien laadun kehittymiselle.
Colchaguan laaksossa viljellään monia eri rypälelajikkeita, mutta erityisesti alue on tunnettu punaviineistään. Cabernet Sauvignon ja Carmenere ovat kaksi keskeisintä rypälelajiketta, jotka menestyvät hyvin Colchaguan ilmastossa ja maaperässä. Alueen viinit ovat tunnettuja runsaudestaan, täyteläisyydestään ja monimutkaisuudestaan.
Laakso on myös kuuluisa kauniista maastostaan, joka koostuu kukkuloista, laaksoista ja jokien uomista. Viinitarhat sijaitsevat usein rinnetonteilla, jotka tarjoavat hyvän valumisen ja optimaalisen auringonvalon kasveille.
Matkan varrella vierailemme Casa Silva- viinitilalla, jossa on koko laakson vanhin viinikellari. Casa Silva –perhetila sijaitsee Colchguan laaksossa, lähellä San Fernandon kaupunkia. Tämä taianomainen paikka Andien jalalla tarjoaa Perun historiaa ja chileläisiä traditioita. Nautimme myös lounaan tilalla.
Matka jatkuu Santa Cruzin kaupunkiin ja sisäänkirjautuminen hotelli Santa Cruz Plazaan.
Illallinen Italialaisessa ravintola Vino Bellossa.
PÄIVÄ 11. SUNNUNTAI
Aamiainen hotellilla. Kokonaan viinille omistettu päivä. Tutustumme kahteen tärkeään viinitilaan tällä alueella, joissa molemmissa tilakierros ja tasting.
Santa Cruzin viinitila, jossa köysiratamatka viinilehtojen yli kukkulan laelle ihailemaan panoraamamaisemia viiniviljelyksille ja Lololin laaksoon. Santa Cruzin viinintuotantoa inspiroi Aymara-, Mapuche- ja Rapa Nui-alkuperäiskansojen kulttuurit. ´
Matkaamme Viu Manentin viinitilalle, jossa kierroksella käymme Malbec-huoneessa ja opimme tilan historiasta. Tutustumme myös Colchaguan tärkeimpiin rypälelajikkeisiin, kierros päättyy viinitastingiin. Kierroksen jälkeen lounas tilan ulkoilmaravintolassa jossa saamme ihailla upeita viinilehtoja.
Paluu hotellille Santa Cruziin ja vapaa ilta.
PÄIVÄ 12. MAANANTAI
Aamiainen hotellissa ja huoneiden luovutus. Lähtö takaisin Santiagoon, jossa vapaata aikaa tehdä ostoksia. Majoitus ennestään tuttuun Pullman Santiago El Bosque- hotelliin.
Merellinen matkan päätösillallinen ja viinien maistelua La Mar Cebicheria– ravintolassa
PÄIVÄ 13. TIISTAI
Aamiainen hotellilla ja tilauskuljetus Santiago de Chilen lentokentälle ja matka kohti Helsinkiä alkaa.
PÄIVÄ 14. KESKIVIIKKO
Saapuminen Helsinkiin.